perjantai 19. kesäkuuta 2015

On ilmoja pidellyt!

Saatiin kaverin kanssa idea, että Somerniemen juhannustorihan se on sitten koettava myyjän ominaisuudessa. Perinteisen lauantaitorin sijaan tämä olikin iltapäivätori torstaina klo 14-19. Pakattiin tavarat vähän ennen kuutta ja siihen mennessä sade ei ollut tauonnut kertaakaan. Ihmiset kiirehtivät sateenvarjoineen ostamaan etukäteen suunnittelemansa vihannekset ja marssivat takaisin autoihinsa. Kovin rahakas reissu tämä siis ei meille ollut, mutta saatiinpa sentään kotiintuomisiksi kunnon metrilakua! Ja paluumatkalla nähtiin pellolla kattohaikara! :) Se on aika vekkulinnäköinen otus!

Juhannuksen vietän kotikotona koiravahtina. Ei kovin riehakasta, mutta ihan mukavaa ja rentoa. Sisko oli seurana eilen illalla, juteltiin puolilleöin ja naureskeltiin jotakin uutta reality-ohjelmaa, olikohan nimeltään Älyttömät äidit. Kaipaan jo kovasti ompeluhommiin omaan kotiin. Kirppikseltä löytyi pari ihanaa kangasta taas ja ne pitäisi äkkiä päästä muuttamaan mekoiksi tai muuksi.



Ja hei muutakin huisia on tapahtunut -oon ollut ekaa kertaa ikinä asuntoesittelyssä. Ja siis ihan omistusasunnon! Ei se ihan niin uskomaton lukaali ollut kuin esittelykuvista olisi voinut päätellä. Ei tullut kauppoja vielä. Mutta taas yhtä kokemusta rikkaampi ja oikeastaan tuo asuntojen kiertely voi muodostua aika kivaksi harrastukseksi! Jännittäviä aikoja siis luvassa. Täytyykin mennä tästä Etuoveen tsekkailemaan tarjontaa, mitä on parin päivän aikana tullut.. :)

Hyvää juhannusta, säästä riippumatta!

torstai 11. kesäkuuta 2015

Nappimarkkinat

Kesähän on sitä aikaa kun tehdään kaikkea, mistä on haaveiltu. Ja on aikaa esimerkiksi sellaseen perusteelliseen siivoiluun. Mä nautin kun saa ajan kanssa järjestellä kaikkea. Innostuin tuosta askartelunurkan raivauksesta ja aloin Dymolla merkitä peltipurkkeja että mitäs niissä sitten onkaan. Yhdessä purkissa on nappeja ja niitä on ennen säilytetty suolakurkkupurkissa. Siitäpä niihin olikin tarttunut oikein vahva etikanhaju, joka ei meinannut lähteä sitten millään.
No, yhtenä kesäisenä päivänä mä sitten löydän itseni pesemässä nappeja vadissa. Ei ole hulluudella rajaa. Tai siis sanokaa, että tekin ootte joskus pessy nappeja?
Ja mikä riemu siitä syntyykään kun kaataa viemäriin likavettä. Aika paljon napeistakin vaan lähti likaa. Juu-u. Että ei ollut turhaa hommaa. Nyt ne on tuossa kuivumassa ja laitan toivoni siihen, että jatkossa on vähän vähemmän etikkaiset tunnelmat.
Kyllä kotityöt vaan maistuu! :)



keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Vain kaksi kättä

On silkkaa sattumaa, mikäli et ole huomannut viime päivinä uutisointia Vain kaksi kättä -kampanjasta, joka vastustaa päiväkotien ryhmäkokojen kasvattamista. Yli 3-vuotiaita on tähän asti saanut yhtä aikuista kohti olla 7 kappaletta, uuden hallituksen oivalluksen myötä jatkossa 8. Yli 40 000 ihmistä on allekirjoittanut adressin täällä.

Yleensä esittelen blogissani kirppisaarteita, mutta nyt teen poikkeuksen ja kirjoitan työstäni. Tämä on se työ, johon tiesin haluavani jo noin 10 vuotta sitten. Olen siis lastentarhanopettaja ja tehnyt sitä työtä nyt 8 vuotta. Aina päiväkodeissa on ollut pieniä epäkohtia, joita olen hämmästellyt ja kyseenalaistanut, mutta tämän uusimman käänteen perusteluja en voi ymmärtää vaikka miten yrittäisin. On käsittämätöntä tehdä päätöksiä niiden pienten ihmisten puolesta ja kustannuksella, jotka itse eivät saa ääntään kuuluviin.

Kun joku on joskus kysynyt, miksi halusin päiväkotiin töihin, yksi vastaukseni oli se, että työhön saa vaikuttaa niin paljon itse. Omia vahvuuksia saa käyttää ja ihan hurjan hyvin pärjää ihan sillä, että on läsnä ja kiinnostunut lasten asioista. Nyt olen alkanut miettiä, kulkeeko raja kuitenkin jossakin? Pystynkö ihan todella tutustumaan kunnolla koko ajan suurenevaan joukkoon, miettimään tavoitteita jokaisen tulevalle vuodelle ja vanhempien kanssa käytävässä keskustelussa puhtaalla omatunnolla allekirjoittaa paperin ja todeta, että kyllä, näihin pyrimme todella! Mikäli subjektiivista päivähoito-oikeutta vielä rajoitetaan ja puolipäiväisten lasten osuus ryhmässä kasvaa, suunnitelmia on tehtävänä kolmisenkymmentä, ehkä enemmänkin. Puolipäiväinen lapsi on silti kokonainen. Pieni ihminen, joka toivottavasti saisi päiväkodista hyvät eväät koulutaipaleelle sekä myöhempään elämään.

Mä olen se, joka istuu hiekkalaatikon reunalla. Joku hämmästelee, että johan on helppoa rahaa. Mun työmoraaliini kuuluu nimenomaan se että lasten kanssa OLLAAN. Kun pihalla yleensä on enemmän tilaa tulla ja mennä, on paremmin aikaa istahtaa viereen ja jutella niidenkin kanssa jotka pienissä sisätiloissa kahdenkymmenen muun viipottaessa ympäriinsä eivät saa ääntään kuuluviin. Se pieni hetki hiekkalaatikolla saattaa olla ainoa 5-10-minuuttinen, mitä sen päivän aikana ehdin kyseisen lapsen kanssa viettää. Iltapäivisin haluan osata kertoa, kenen kanssa lapsi on leikkinyt ja mitä ja vaikkapa joku hauska tapaus päivän ajalta. "Hyvin on päivä mennyt" kuulostaa puolestaan omaan korvaani siltä, ettei lapsen päivästä tiedetä yksityiskohtia ja tuo on "helppo vastaus" kysymyksiin. Miten käy ryhmäkoon kasvaessa? Ehdinkö ihan todella päivän aikana kohdata jokaisen? Lapset tarvitsevat aikuista eri tavoin. Kaikki kuitenkin tarvitsevat. Eniten ääntä pitävät "koheltajat" tulevat huomioiduksi väistämättä, mutta ihan kaikki lapset nauttivat aikuisen huomiosta. On se sitten leikissä mukana olemista, viikonloppukuulumisten kertomista ja kuuntelemista, pieni hetki lautapelin äärellä tai ihan vain nopea halaus kesken siirtymätilanteen. Työstä tulee hyvä mieli kun tietää olevansa tarpeellinen.

Mutta entäpä taas kun tarvitsijoita on liikaa? Vain kaksi kättä -facebook-sivulla on asiaa hienosti kuvaavia piirustuksia ja valokuvia. Yksi lyö toista, toinen tarvii vessassa pyyhkimisapua, kolmas juoksee ympäriinsä rikkoen toisten leikkejä koska ei itse tiedä mitä tekisi, neljäs ei osaa kääntää housujaan oikein päin ja jumittuu istumaan lattialle, viides huutaa kovaan ääneen muuten vain koska hermostuu hälinästä ja metelistä ympärillään, kuudes pyytää leikkikaveriksi, seitsemännelle on tullut sormeen haava joka vaatisi laastarointia. Buddhan tyyneydellä koitat selviytyä tilanteesta toiseen ja hoet mielessäsi että "muista olla aikuinen". Tottakai tahtoisin olla pikkutyttöjen kahvikutsuilla, toki tahtoisin opetella yhdessä miten housunpuntti kääntyy, voisin ottaa yhden syliin ja miettiä niin kauan kuin tarve vaatii, mihin leikkiin seuraavaksi mentäisiin, hyödyllistä olisi myös ehtiä olla leikeissä mukana viemässä hommaa eteenpäin ettei sakki 3-vuotiaita vaeltelisi ympäri muiden leikkejä ja jättäisi omia leikkisotkuja jälkeensä. Karu totuus kuitenkin on, että ison osan lapsista on selviydyttävä monissa tilanteissa omillaan. Kun lähetän lapsia viemään välipalakärryä, on usein kyse siitä etten uskalla jättää vauhdikasta joukkoa vain yhden työntekijän valvottavaksi ja lähteä itse ryhmästä pois. Tiimityö tarkoittaa, että kaveria ei jätetä. Tiimityö on kääntöpuolelta myös sitä, että aamulla tervehditään, laitetaan väliovia kiinni ja asetutaan itse eri huoneisiin. Seuraavan kerran keskustellaan keskenämme hyvällä tuurilla aamu-ulkoilulla. Pienryhmiin jakautuminen alkaa jo heti siitä sekunnista kun aamun toinen työntekijä saapuu paikalle. Illalla soitellaan, että miten me oltiinkaan huomiselle mietitty tämä ja tämä asia. Hyväntekeväisyysminuutteja ja -tunteja on kertynyt sellainen määrä, ettei uskalla ajatellakaan. Niin, työaikana pitäisi kaikki saada selviksi, mutta on vaan päiviä ja tilanteita kun ei pysty. Eikä oma kantti anna myöten sille, että aamulla menisi työpaikalle vailla minkäänlaista visiota päivän kulusta.


Mä olen vannonut, että olen tässä työssä varmasti eläkeikään asti, koska olen nauttinut ammatista toisaalta hurjan paljon! Vielä en ole mieltäni muuttanut, mutta tulevaisuus muuttanee muotoaan. Jossain kohdin haaveilin omasta päiväkodista. Noin vuosi sitten asia tuli puheeksi muutaman kaverinkin kanssa. Viimeisen viikon uutisoinnin jälkeen ajatukset saavat entistä enemmän tuulta alleen. On niin monia asioita, mitä itse tekisin toisin ja mitä työssä arvostan. Jos olosuhteet ajetaan liian tiukoille, on vaan uskallettava lopulta hypätä pois kunnallisesta kierteestä ja lähteä sille omalle tielle. Yksityisiin päiväkoteihin on varmasti jonoa jatkossakin. Ja missä voisi säästää? Huonekalut, pelit ja lelut kirppareilta. Varainhankintaa pihakirppiksillä, mitkä lisäisivät parhaimmillaan vanhempienkin välistä yhteismeininkiä. Korjattaisiin rikkimenneitä leluja sen sijaan, että kaivetaan esiin Tevellan vihkoset uusien lelujen toivossa. Kutsuttaisiin vanhempia mukaan erilaisiin tapahtumiin, jotta he tutustuisivat toisiinsa ja lapset voisivat olla halutessaan yhdessä myös vapaa-ajalla.
_______

Ja siis esimerkiksi se yksi peli Tevellassa voi maksaa 30e. Kaksi peliä vastaakin jo lähes yhden ihmisen päivän palkkaa. Jos vaikkapa systeemi antaisi suosia kierrätystä, säästettäisiin rahaa aika monen päivän sijaisiin. Mutta säännöt on säännöt, sopimukset on sopimuksia. Ja arvokysymyksiähän nämä lopulta myös paljon on. Mun yksityisessä päiväkodissa leivottaisiin paljon itse ja kasvatettaisiin jotain pikkusyömistä. Leikkejä saisi jättää paikoilleen ja jatkaa seuraavana päivänä. Kaikkien kavereiden kanssa tulisi viettää ainakin pieni hetki, vaikka yhden pelin ajan. Tekemisessä vallitsisi kiireetön ilmapiiri ja aikuiset olisivat motivoituneita. Leivän saisi syödä vaikka samalla lounaan kanssa (wow!), ruokapöydässä olisi lupa ja suotavaakin keskustella. Ystävällisyyteen ja yhdessä tekemiseen kannustettaisiin. Ja uskon, että lähes kaiken askartelu- ym. materiaalin saisi lahjoituksina kun vain kyselee oikeilta foorumeilta. :)

Mitä enemmän tätä kirjoitan ja aktiivisesti mietin, sitä enemmän mulle tulee tunne että kunnallinen puoli ei ehkä kuitenkaan lopulta ole se mun paikka. Katsotaan nyt vuosi, ehkä muutamakin. Mulla on vain niin kovin vahva näkemys siitä, miten asioiden "pitäisi olla" ja miten haluaisin niiden olevan. Todellisuus on menossa vauhdilla eri suuntaan.

Jäädään kuulolle. Tämä asia ei jää tähän. Tämä on jotain, minkä vuoksi pitää meteliä. Lapset ansaitsevat parasta ja meidän aikuisten on syytä se heille myös antaa.


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Ykstoista totuutta.

http://tanni-kotipellolla.blogspot.fi/ Sieltäpä pompsahti yksi haaste jo aikoja sitten. Tässäpä vastauksia kysymyksiin:


1.Millainen olisi mielestäsi täydellinen päivä?

No ensinnäkin mä heräisin siellä unelmieni rintamamiestalossa. Aurinko paistais ja aamiaisen vois syödä ulkona. Sitten mulla olis koira ja sen kanssa kävisin lenkillä lähimetsässä tai -pelloilla. Sitten mä lähtisin kirppikselle jonkun hyvän ystävän kanssa ja löytäisin kasan uskomattomia retrokankaita tosi halvalla. En tietenkään ompelis niistä heti mitään vaan ihailisin pitkän tovin. Niin ja mulla olis tietty myös ompeluhuone sellasen ison liinavaatekaapin kera. Ooh! No mutta, aarteet sikseen. Koska päivää olisi jäljellä vielä vaikka ja kuinka, ohjelmaan voisi kuulua myöskin pieni patikointireissu johonkin puistoon ja ehkä nuotioruuat siellä. Tämä suunnitelma sisältäisi siis myös jonkun toisen ihmisen. Sitten mulla vois olla pihassa riippumatto, missä olis kiva lueskella vähän kirjaa. Ja asuisin tietty lähellä jotakin järveä tai merta niin että illan vois istuskella laiturilla viinilasin kera. Aijai! 
 
2.Milloin lauloit viimeksi itseksesi?

Se tapahtuu niin kovin huomaamatta, mutta luullakseni tänään. Usein laulan autolla töistä kotiin ajellessa. Välillä lastenlauluja, välillä muuta. 

 3.Entäs koska nauroit oikein sydämen pohjasta?

Kyllä se viikon sisään on varmasti ollut. 
 
4. Jos saisit elää 90-vuotiaaksi asti niin, että käytössäsi olisi viimeiset 60 vuotta joko 30-vuotiaan mieli tai 30-vuotiaan kroppa, kumman valitsisit?

Mielen kuissit. 
 
5.Jos saisit herätä huomenna jonkin uuden kyvyn tai ominaisuuden kanssa, minkä valitsisit? 

Olisin armollisempi itselleni. Ei tarttis ihan niin paljon yrittää aina suorittaa ja saada aikaiseksi. Voisi ihan vaan olla ja hengittää. Tyytyä siihen mitä on ja todeta, että se riittää ihan varmasti. 
 
6.Onko jotain, jonka tekemisestä olet unelmoinut pitkään?
 
No se rintamamiestalo on nyt ollut mielessä useamman vuoden. 

7. Miksi et ole toteuttanut unelmaa?

Yksi syy on raha. Kun lainalle ei ole takaajaa, 10% itse säästettävä summa ei ole kertynyt ihan hetkessä, etenkin kun itse hoitaa kaikki omat kulunsa. Sitten olen jotenkin ajatellut, etten muka voisi ostaa asuntoa kun asun itsekseni. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että mitä hulluutta. Jotkut lyhentää asuntolainaa kerrostalokaksiossa. Jos mun unelma on se vanha talo niin sellaiseenhan minä muutan. :) Ei elämästä ikinä tiedä, että montako vuotta mulla on aikaa kaikkia unelmiani kohti kulkea. Sanoista tekoihin siis mitä pikimmiten. Kyllä elämä järjestää parhain päin. 


 
 8. Mikä on sellainen asia, mistä ei mielestäsi saa vitsailla?
 
Sairaudet ja vammat. Ihmisten erilaisuus noin yleensäkin. Mä uskon, että erilaiset (tiedätte, mitä tarkoitan) ihmiset on täällä opettamassa meille paremmat kortit elämässä saaneille jotakin. On se sitten suvaitsevaisuutta, oman elämän arvostamista, hetkessä elämisen tärkeyttä, mitä vain. 

9 . Jos saisit valita kenet tahansa, kenet haluaisit päivällisseuraksi?
 
No mitäs hullua. Jonkun mukavan ja komean miehen tietysti! :D

10. Mitä ruokaa silloin haluaisit syödä?

Jos oltais ihan sattumalta vaikka Rossossa syömässä niin ihan intsin hyvää pizzaa oli sellanen missä oli kylmäsavulohta, paahdettua tomaattia, sipulia ja tuoretta mozzarellaa. Jukranviti että oli maukasta! 

11.Minkä kysymyksen olisit halunnut minun esittävän?

Aivan hyvät oli kysymykset. :)



Samat kysymykset saa napata itselleen ken tahtoo. :)