sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Susi Sunnuntai

Samat teemat jatkui tänäänkin; järjestelyä ja kotipuuhia. Kangashyllyn kaksi jäljelläolevaa lokeroa on käyty läpi ja melkein puolet sai häädön myyntikuormaan. Ihanan paljon niitä onkin jo käyny kaupaksi. Mulla on a4-paperi melkein molemminpuolin muistiinpanoja mitä pitää lähettää minnekin. Onneksi huomenna on postipäivä niin saa vetää vähän viivoja listaan. Jestas mä sanon. Mutta siis hyvä ja kiva että on ollu aikaa tehdä tämmöstä projektia.

Eilen kun tein yksiä vaihtareita kaupungilla, piti ootella vähän aikaa ja eksyin kans Sinooperiin. Yllätyksekseni löysin jouluisia tarranauhoja halvalla! 1e/pkt. Jokasta kuutta nauhaa on metri. Aivan hyvät kaupat.


No tänään sitten päätin yhtäkkiä lähteä käymään jäähallin kirppiksellä ekaa kertaa ikinä. Luulin että se on yhtä iso ku Hgissä Valtterin kirpputori (jota ei ikävä kyllä enää ole..). Mutta siis eihän tuo ollutkaan kuin siinä hallin parilla käytävällä! Myyjiä ehkä kolmisenkymmentä. Kävijöitä siinä näky jonkunverran sentään olevan -poikkesin heti avaamisen jälkeen siis. Jotain sentään mukaan. Peli eurolla. Toinen aarre on autossa. Sitä en vielä mainitse kun tartteepa olla kuva sitten mukana. :)


Tässä koitetaan mahdollisimman nopeesti tehdä palikoista kuvanmukainen rakennelma. Tiimalasi on vielä hankintalistalla, että on tuo ajanotto hiukan helpompaa.


Pelihankinta liittyy allaolevaan kuvaan siten, että oon myynyt allaolevan vaatekasan ja siitä saaduilla rahoilla ostetaan päiväkodille pelejä ym. Ja ei, nämä eivät ole lapsilta ryövättyjä vaatteita vaan koottu setti varavaatevarastoista. ;) Kierrätys kunniaan ettei tarvi heittää pois.


Omien nurkkien siivous on tuottanut mulle jo kohtuullisen kasan suklaita jouluprojektia varten. Ja tämä on vasta alkua. Huomenna tulee taas 5 lisää. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti