torstai 5. syyskuuta 2013

Haaveet jumissa

Mä ajattelin kirjoittaa taas haaveista, mutta sanat on jumissa. Taustalla soi Pave Maijasen Ikävä ja välillä tarttee pyyhkiä silmäkulmaa. Haikea olo. Mietin, että ehdinkö mä vielä saavuttaa kaikki toivomani asiat elämässä. Vaikka siis nuoriahan tässä nyt vielä ollaan. Mä kuvittelin kaikenlaista olevan ja tapahtuvan sitten aikuisena. Mä olen aikuinen nyt.

Tänään kävin töissä, kävin viemässä kirpparille alennushintalapun, vein yhden paketin postiin, tein vaihtarit yhdestä viherkasvista, kävin kaupassa, söin pakastepizzan, katsoin Nuuksion karttaa lauantaista patikointiretkeä varten ja sitten olen notkunu tässä koneella. Päikkärit otin myös.

Mun unelmapäivänä mä olisin heränny rintamamiestalossa, jossa mun lisäks asuis myös mies ja koira. Sitten mä olisin menny töihin (vakituisena työntekijänä) ja nauttinu päivästä lasten kanssa. Kotona mä olisin kokannu jotain kesäkeittiössä ja sitten menny illaksi puuhailemaan piharakennuksessa olevaan Sinisen Siiven Puotiin. Tekemään jotakin kivoja retro-ompeluksia siis. Illalla villasukissa joku hyvä kirja ja kuppi teetä. Viikonloppuisin mä kutsuisin sinne kavereita askartelu- ja ompeluiltoihin tai ihan vaan viettämään aikaa.

Kyllä mä olen varma, että näistä kaikista tulee vielä totta muttakun mä olen niin malttamaton. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti