lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kuukauden kokkaus, maaliskuu

Maaliskuun kokkaus on jälleen treeniä ravintolapäivään. Suolaisista piirakoista vuorossa tonnikalapiiras.

Pohja:
2dl vettä
25g hiivaa
1/2tl suolaa
50g voita sulatettuna
5dl vehnäjauhoja
Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut aineet ja vaivaa kimmoisaksi. Kohota. Kauli uunipellin kokoiseksi ja nosta leivinpaperin päälle.

Täyte:
2 prk tonnikalaa
1/2 punainen paprika suikaloituna
1-2dl tilliä
250g juustoraastetta
3 munaa
3,5dl maito-kermaseosta
suolaa
Laita pohjalle tonnikala, paprika sekä maito-kerma, johon on lisätty täytteen muut aineet. Paista uunissa 200 asteessa puolisen tuntia.

Mainittakoon, että alkuperäisessä ohjeessa (netissä) oli 6 munaa ja 6dl maito-kermasettiä. En tiedä, minkä kokoisia uunipeltejä ihmisillä on.. Omalla kohdallani reseptin noudattaminen ei aikaansaanut Strömsömäistä lopputulosta. :D Sitä nestettä oli aika reilusti, mut tunnollisena ihmisenä tein niinkuin käskettiin. Sillä seurauksella että sain seuraavana päivänä pestä uunipeltiä munakokkelista. :D Maku noin muuten oli kyllä piirakassa mainio! Suolan lisäksi vois laittaa jotain muutakin maustetta.

Anyway, oikein lupaavaa settiä ravintolapäiväksi. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti