keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tapaninpäivä

Ei ota ravintolainnostus laantuakseen ollenkaan. Tai siis huolestuttavaahan sekin olisi jos jo päivän jälkeen koko idea tuntuis hullulta. Ei meinannu unikaan tulla eilen illalla kun niin pyöri jo suunnitelmat mielessä.
Ollaan kaverin kanssa päädytty suolainen/makea -jakoon, joista ensimmäinen olis sitten mun tonttia. Alustavasti olen kaavaillu semmosia koko pellin suolasia piiraita, joita sitten vois paloina laittaa grillitaskuihin mikäli koostumus on semmonen, että ei tarvi haarukan kanssa pelata. Toisaalta olis kiva sekin, että piiraan kylkeen sais vaikka vähän jotain perus vihreetä salaattia lautasella. Oikeestaan tosi kiva. Netistä oon vähän katellu piirasohjeita ja tämmöset on herättäny mielenkiintoa nyt alkumetreillä:

Italiano-tonnikalapiirakka löytyi Kinuskikissan sivuilta. Näyttää herkulliselta.

Kasvispiirakan ohje on blogista, jonne päädyin Googlen johdattamana. Sulatejuusto kuulostaa ja näyttää hyvältä lisältä.

Ja vielä kolmantena feta-tomaattipiirakka. Namnam!

Toki en ole noista ensimmäistäkään koittanu tehdä ja mietin kovin, että teenkö vain sellaisia mistä ite pitäisin vai esimerkiks myös kinkkupiirasta, jota en punaislihattomuuden vuoks söisi ite palaakaan. Oon kallistumassa siihen "mä tykkään näistä" -linjaan. Tota tonnikalaa nyt vielä mietin.. Voi olla että sen sijaan päädyn johonkin muuhun kalaisaan. No, on tässä vielä hetki aikaa suunnitella.

Tänään on päivä kulunu rennoissa tunnelmissa. Herääminen ysin jälkeen, aamukahvia ja sitruunarahkaa. Sitten hiuksiin paketillinen väriä ja ylimääräistä haiventa pois ohennussaksilla. Ne on mahtava keksintö! Lähti varmaan saman verran hiusta kun päähän jäi, mutta olo on ihana ja kevyt! :) Ja tämän väri&leikkaus -setin hinnaksi muodostui 10e. Jos sitä ennen ulkomaanreissua sitten löytäis tiensä ihan oikeelle kampaajalle.


 
Kotivinkkejä on jääny lukematta syksyn aikana neljä ja niistä kaksi on nyt lomalla saatu luetuksi. Tampereenkotona mulla taitaa tosin olla vielä yksi, jossa on kannessa Erin. Se ei näemmä kulkeutunu tänne lomalukemiseksi. Kettukarkkeja toi joulupukki ja nam, kyllä maistuu. Tässä just edessä muutama kirjoituseväs. ;)

Huomenna lähdetään siskon kanssa etsimään geokätköjä Marttilaan eräreitistölle. Mä en ole ikinä gps:n kanssa samoillut missään ja kyseenalaistin heti alkuunsa touhun talvella. Sisko kuitenkin kertoi että esimerkiks toissapäivänä, jouluaattona oli joku käyny etsimässä siellä sijaitsevista 10 kätköstä 4. Näitä siis jotenkin kirjaillaan geokätköily-sivuille että kuka on löytäny ja mitä. No, huomenna aamulla kymmeneltä me lähdetään seikkailuun. Onneks on toppavaatetta mukana niin kelpaa harhailla. Kuvamateriaalia tästä ehkä huomenna..

Huomenna vaihdan maisemaa täältä metsistä Treenkotiin. Siinä on aina vähän loman loppumisen tuntua, mutta on tätä nyt sentään vielä jäljellä 6 kokonaista päivää ja tämä ilta. :) Ja muuten, ylihuomenna on Vain elämää -konsertti!!

1 kommentti: